Epilepsia
- pelottavaa katsottavaa, mutta useimmiten hoidettavissa
Epileptisiä kohtauksia esiintyy 0,5- 5 prosentilla koirista, tietyillä roduilla, kuten mm. belgianpaimenkoirilla ja suomenpystykorvilla enemmänkin. Eläinlääkärien arvioiden mukaan jonkinlaisen - epileptisen tai muusta syystä johtuvan - kohtauksen kokee elämänsä aikana joka kymmenes koira.
Perinnöllistä tai aiheutettua
Epilepsiaa on kahta päätyyppiä: primaarinen epilepsia on perinnöllistä, sekundaarinen taas esim. aivokasvaimesta, kallovammasta, virussairaudesta (esim. penikkatauti) tai myrkytyksestä johtuvaa. Edellä mainittujen syiden lisäksi kohtaus voi johtua mm. vesipäästä (pennut), aivokalvontulehduksesta, häkämyrkytyksestä, alhaisesta verensokerista (pitkäaikainen voimakas rasitus tai insuliinia erittävä haimakasvain), kalkinpuutteesta (imettävät nartut), maksavauriosta, jäykkäkouristuksesta, lämpöhalvauksesta tai sydänviasta.
Epileptinen kohtaus johtuu sähkönpurkauksista isoissa aivoissa, mikä aiheuttaa kouristuksia, lihasnykäisyjä ja/tai psyykkisiä oireita. Oireet saattavat vaihdella paljonkin niin yksilöiden välillä kuin myös toisinaan samalla yksilöllä. Kohtaukset voidaan jakaa kahteen tyyppiin: kokonaisvaltaisiin eli ns. grand mal -kohtauksiin, joissa kouristukset ovat usein selviä, koira on poissaoleva, kuolaa, eikä aina pysty aistimaan selvästi ja partiaalisiin kohtauksiin, jotka vaikuttavat nimensä mukaisesti vain osaan koirasta, koska niissä on mukana vain tiettyjä osia aivoista. Partiaalinen kohtaus on tyypillistä sekundaariselle epilepsialle, ja se voi edetä myös kokonaisvaltaiseksi kohtaukseksi.
Syy tuntematon
Epilepsian perimmäinen syy on tuntematon. Yleensä taudin diagnoosi tehdään, kun ensin tutkimuksissa ei löydetä kohtauksiin mitään muuta syytä. Primaaria epilepsiaa ei voida todeta myöskään ruumiinavauksessa.
Perinnölliset kohtaukset alkavat yleensä 0,5- 5 vuoden iässä. Vanhoilla koirilla alkaviin kohtauksiin on yleensä jokin muu syy, mutta sen löytäminen voi olla hyvin hankalaa. Oman ongelmansa asiaan tuo se, että etenkin tarhassa asuvan koiran kohtaukset voivat helposti jäädä huomaamatta, sillä kohtausten välisenä aikana koira käyttäytyy täysin normaalisti.
Kerran alettuaan kohtauksilla on taipumus uusiutua. Tilannetta voisi verrata lumihangessa kulkemiseen: mitä useammin jotain reittiä käytetään, sitä leveämmäksi ja helppokulkuisemmaksi se tallautuu. Tämän vuoksi olisikin tärkeää ottaa yhteyttä eläinlääkäriin heti ensimmäisten kohtausten jälkeen!
Tyypillinen tapaus
Usein epilepsiakohtaus tulee koiran ollessa rennossa tilassa. Kohtausta edeltää ns. aura eli esivaihe, jolloin koiran käytös muuttuu. Se voi olla väsynyt, hermostunut, vetäytyä syrjään tai hakea apua omistajaltaan. Se voi pitää päätään oudosti tai kävellä erikoisella tavalla. Auran kesto vaihtelee muutamasta sekunnista päiviin. Usein omistaja oppii tunnistamaan tämän vaiheen ja voi puhumalla koiralle rauhallisesti jopa estää tulevan kohtauksen, tai ainakin lievittää sitä.
Varsinaisessa kohtauksessa koira voi kaatua tajuttomana tai puoliksi tiedottomana maahan jäykkänä. Koira voi huutaa kammottavasti ilman purkautuessa sen äänihuulten kautta, mutta yleensä koiralla ei arvella olevan kipuja kohtauksen aikana. Sen raajat voivat nykiä, suusta valua kuolaa, se voi tehdä puremaliikkeitä ja virtsata alleen. Oireet saattavat vaihdella hyvin paljon. Kaikilla koirilla ei ole kouristuksia; lievemmissä tapauksissa voi kohtaus käsittää vain lihasjäykkyyttä, tärinää tai esim. seinän tuijottamista mitään tajuamatta. Kohtaus kestää yleensä 1-5 minuuttia.
Kohtausta seuraa jälkivaihe. Koira voi olla väsynyt ja hämmentynyt, eikä välttämättä tunne omistajaansa tai ympäristöään. Sillä voi olla vielä tasapaino- ja aistihäiriöitä. Usein koirat haluavat ahmia vettä ja ruokaa suuria määriä. Jälkivaiheen kesto vaihtelee parista tunnista useaan päivään.
Miten toimia?
Kun huomaa koiran tulevan aura-vaiheeseen, kannattaa sen kanssa siirtyä rauhalliseen ja turvalliseen paikkaan, jossa koira ei pysty vahingoittamaan itseään kouristellessaan.
Auran aikana kannattaa kokeilla koiralle puhelemista, sillä on monia tapauksia, joissa omistaja pystyy puhumalla "vetämään" koiransa pois alkavasta kohtauksesta! Perheen mahdolliset muut koirat kannattaa viedä muualle, ellei olla varmoja siitä, etteivät ne reagoi vahvasti kouristelevaan kumppaniinsa.
Ihmisen tärkein tehtävä kohtauksen alkaessa on katsoa kellosta kohtauksen kesto ja tehdä huomioita. Itse kohtauksen kulkuun ei pystytä vaikuttamaan, mutta tulevaa eläinlääkärin diagnoosia ja hoitosuunnitelmaa varten on ensiarvoisen tärkeää kertoa kaikki pienetkin yksityiskohdat. Kokemus kannattaa kirjoittaa muistiin heti kohtauksen mentyä ohi, ettei mitään olennaista unohdu.
Ellei kohtaus mene ohi muutamassa minuutissa, on koira vietävä heti eläinlääkäriin. Pitkittynyttä kohtausta kutsutaan status epilepticus -tilaksi. Siinä kohtaukset seuraavat toisiaan ilman, että koira kykenee toipumaan edellisestä. Pahimmillaan tämä johtaa kuolemaan, sillä aivosolut alkavat tuhoutua kohtauksen jatkuessa yli tunnin.
Kohtauksen jälkeen koiran kannattaa antaa toipua rauhassa omaan tahtiinsa. Sitä ei saa laskea irti ulkona oltaessa, sillä se ei välttämättä kykene reagoimaan vaaroihin tai tunnistamaan ympäristöään.
Hoito
Kerran alkanutta epilepsiaa ei voida parantaa, mutta lääkkeiden avulla oireet voidaan pitää hallinnassa. Yksittäisen, lievän kohtauksen vuoksi ei vielä tarvitse huolestua, mutta jos kohtauksia alkaa tulla enemmän, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Koska koira voi saada kohtauksia yksin ollessaan tai ihmisten nukkuessa, on omistajan pyrittävä havaitsemaan esi- ja jälkioireet sekä tulkitsemaan mahdollisia kuola- ja ulostejälkiä.
Lääkityksen avulla kaksi kolmesta epileptikkokoirasta pysyy lähes oireettomana. Kerran aloitettua lääkitystä jatketaan yleensä koko koiran loppuiän, tyypillisesti koiralle annetaan tabletti päivässä. Lääkkeiden avulla kohtauksia estetään nostamalla ärsytyskynnystä. Kokeilemalla koetetaan löytää pienin mahdollinen annos, joka tehoaa, ja jos kohtauksia alkaa tulla uudelleen, nostetaan annostusta taas tilapäisesti. Jokainen kohtaus alentaa ärsytyskynnystä tilapäisesti, joten on tärkeää, että koira saa lääkkeiden avulla mahdollisuuden kasvattaa taas kynnystään.
Lääkkeillä on sivuvaikutuksia, kuten väsymystä sekä lisääntynyttä syömistä, juomista ja virtsaamista. Usein sivuvaikutukset hellittävät muutaman viikon kuluttua hoidon aloittamisesta elimistön tottuessa lääkkeisiin. Koiran maksa-arvoja tulee tarkkailla kerran tai pari vuodessa. Lääkityksen ei saa lopettaa äkillisesti, sillä se voimistaa epilepsian oireita. Mikäli kohtauksia on harvemmin kuin kerran kuussa, ei lääkkeitä yleensä aleta käyttää.
Aina lääkehoito ei auta. Silloin jäljelle jää vain koiran päästäminen vaivoistaan kohtausten tultua liian voimakkaiksi ja tiheään uusiutuviksi.
Elämäntavat
Epilepsiakohtauksille altistaviksi tekijöiksi katsotaan stressi, kiima ja jotkin lääkkeet. Jotkut uskovat rokotteiden alentavan kohtauskynnystä, ja ottavat siksi koirilleen vain yhden rokotteen kerrallaan. Koska kohtaus ei yleensä tule koiran ollessa pirteä ja toiminnassa, joten normaalielämää ja jopa harrastustoimintaakin voi ehkä jatkaa. Jos koiran huomataan saavan kohtauksia kiihdyttävien tilanteiden jälkeen, on elämästä tietysti pyrittävä tekemään tasaisempaa.
Kastrointi ja sterilointi ovat suositeltavia paitsi lisääntymisen varmaksi estämiseksi, myös terveydellisistä syistä. Nartuilla estrogeenin arvellaan lisäävän kohtauksia ja kiimakierron heilauttelevan lääkkeiden vaikutusta. Uroksilla leikkauttamisen hyvää tekevä vaikutus perustuu lähinnä stressin vähenemiseen.
Epileptikoille suositellaan vähäproteiinista ja mahdollisimman lisäaineetonta ruokaa. Monet ovatkin päätyneet kokkaamaan koiriensa ruoan itse. Ruokavalion tulisi pysyä niin samanlaisena kuin mahdollista, sillä muutokset voivat vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen.
Koira kannattaa jättää yksin vain tilaan, jossa se ei voi kohtauksen tullessa satuttaa itseään eikä pudota mistään korkealta. Eristäminen perheen muista koirista on suositeltavaa, sillä ne saattavat jopa hyökätä luonnottomasti kouristelemaan alkavan kaverinsa kimppuun. Jotkut ovat ratkaisseet tilanteen sisustamalla sille oman, turvallisen huoneen, tai laittamalla koiran häkkiin sen jäädessä yksin kotiin.
Yleensä kohtaukset tulevat koirille hyvin epäsäännöllisesti. Ne saattavat alkaa lievinä ja voimistua ajan mittaan. Joillakin koirilla kohtaukset liittyvät voimakkaisiin tunnetiloihin, jotkut taas saavat useita kohtauksia lyhyen ajan sisällä ryppäissä, ja ovat sitten taas oireettomia pitkän aikaa.
Epileptisten koirien keskimääräinen elinikä on lyhyempi kuin normaalien koirien. On kuitenkin useita vanhoja koiria, jotka pärjäävät mainiosti taudistaan huolimatta. Primaarin epilepsian ollessa kyseessä kohtaukset eivät välttämättä pahene koiran vanhetessa.
Epilepsia ja jalostus
Primaari epilepsia on perinnöllistä, mutta sen tarkkaa periytymistapaa ei ole pystytty vielä selvittämään. Itsestään selvää on, ettei primaaria epilepsiaa sairastavaa koiraa tulisi koskaan käyttää jalostukseen. Usein myös sen täyssisarusten käyttämistä tulisi välttää, ja olla uusimatta yhdistelmää, josta on syntynyt epileptikko. Asiaa hankaloittaa se, että koira on usein jo ehtinyt saada jälkeläisiä ennen ensimmäisten oireiden alkamista.
Sekundaarinen eli jostain muusta syystä johtuva epilepsia ei välttämättä estä koiran jalostuskäyttöä. Jos kohtaukset ovat alkaneet esimerkiksi koiran satutettua päänsä kolarissa, ei sairaudesta voida syyttää geenejä. Toisaalta taas kohtauskynnyksen korkeutta pidetään perinnöllisenä piirteenä, joten harkinnan ja oman järjen käyttö on sallittua.
Epilepsian vastustamiseksi ja rotujen pitämiseksi mahdollisimman terveinä tulisi kerätä tietoja kaikista sairaista yksilöistä. Useat rotujärjestöt ottavat kiitollisina vastaan tietoja koirien sairauksista jalostuksen auttamiseksi, joten jos kotoasi löytyy epileptikko, ota yhteyttä rotusi jalostustoimikuntaan!