Kuka, mitä, missä?
Olen 30-vuotias (ikäkriisiä pukkaa...) KTM, pääaineena tietojärjestelmätiede ja erikoistumislinjana käyttäjäystävällinen tietojenkäsittely. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä ja toimin IT-assistenttina Lapin yliopiston sosiaalityön laitoksella.
Koiria löytyy kotoa kaksi: lapinporokoiranarttu Varjo (Iresa Pälven Piika) ja malinoisnarttu Tikki (Mecberger Edna). Harrastelen koirieni kanssa monia lajeja. Kokeisiin ja kilpailuihin asti olen toistaiseksi päätynyt tokossa, agilityssä, jäljellä, haussa, etsintäkokeessa ja suojelussa. Ykköslaji vaihtelee kausittain, sen mukaan mikä itseä, treenattavaa koiraa ja treenikavereita milloinkin eniten kiinnostaa.
Varjo on ensimmäinen rotukoirani. Se tuli minulle Jahkkas-kennelin Terhin (joka omisti Varjon isän) sijoittamana. Varjon sijoituskoira-aika sujui ongelmitta, ja saatuaan 2-vuotiaana pentueensa Terhin luona Varjo siirtyi omaksi koirakseni. Ajatus toisesta pentueesta Varjolle alkoi houkutella, joten hankin kennelnimen Kuunvarjon. Yhtään pentuetta en ole edelleenkään kasvattanut, sillä Varjolla todettiin sen kolmannessa silmätarkastuksessa HC. Kaihi ei seurantatarkastuksissa ole edennyt yhtään, joten Varjon näköön se tuskin tulee vaikuttamaan, mutta jalostukseen sitä ei tietenkään enää voinut käyttää.
En pidä koirien kasvattamista sellaisena itseisarvona, että pelkästään sitä hankkisin itselleni potentiaalisia narttuja. Jos jossain vaiheessa huomaan omistavani terveen ja käyttöominaisuuksiltaan rodunomaisen koiran, voin käyttää sitä jalostukseen. Ensisijaisesti koirani ovat kuitenkin minulle harrastuskoiria ja lemmikkejä. En halua pitää suurta koiralaumaa, vaan elää parin-kolmen koiran kanssa niin, että pystyn tarjoamaan kaikille tarpeeksi toimintaa.
Lapinporokoiraan päädyin aikoinaan, kun kaipasin hyperaktiivisen ja terveysongelmaisen bordercolliesekoitus Topin rinnalle järkevämpää, tervettä peruskoiraa. Varjon kanssa harrastamista yritettyäni huomasin kuitenkin, että arvostan vietikkyyttä ja palvelushalukkuutta enemmän kuin arkielämän helppoutta. Bordercollieita ja groenendaeleja harkittuani ajauduin käyttömalien pariin, ja sille teille toistaiseksi olen jäänyt.
Ajatuksia kasvattamisesta
Minulle koiran ulkonäkö on samantekevää niin kauan kuin se pystyy toteuttamaan sellaiset tehtävät, joita varten rotu on jalostettu. Lapinporokoirien alkuperäinen työ, poronpaimennus, on vaatinut koiralta terveyttä, kestävyyttä, Lapin olosuhteisiin sopivuutta, toimintakykyä, kuuliaisuutta ja kykyä myös itsenäiseen työskentelyyn. Samoilla ominaisuuksilla varustetun koiran pitäisi yhä pärjätä niin työkoirana kuin normaalijärkisen, ulkoilusta pitävän ihmisen seuralaisena.
Tavoitteellisempaan pk-, toko- tai agilityharrastukseen lapinporokoira sen sijaan ei mielestäni ole hyvä valinta. Pelkkä valionarvojen saavuttaminen näyttää olevan työn takana, mestaruustasolla kisaamisesta puhumattakaan. On olemassa paljon perinteisiä pk-rotuja, joista pennun ottaessaan saa todennäköisemmin riittävän temperamenttisen koiran, joka on valmis tekemään aina täysillä mitä pyydetään, kyseenalaistamatta tehtävän mielekkyyttä. Koiran, joka todella nauttii harrastamisesta.
Harrastan itse koirieni kanssa minua kiinnostavia lajeja, mutta jalostuksen kannalta harrastustuloksiin ei oikein voi tuijottaa (ennen kuin puhutaan vuodesta toiseen lajin huipulla pysymisestä) - ellei sitten tavoitteena ole jalostaa rotua näihin lajeihin sopivaksi. Tärkein asia lapinporokoirassa on tietenkin se, joka erottaa sen (ja muut lappalaiskoirat) kaikista muista koiraroduista maailmassa: poronpaimennusominaisuudet. Työkoiran käyttöominaisuudet paljastuvat vasta työkäytössä, mutta mikä sitten avuksi jalostusvalintoja tehtäessä, kun työkoiria on niin vähän? Vaikka luonnetestikin on vain karkeasti suuntaa antava koirien luonteen arvioinnissa, on se kuitenkin omistajalle helppona, ennakkovalmistautumista vaatimattomana testinä kannattamisen arvoinen asia rodussa, jossa todellista käyttönäyttöä ei ole riittävästi saatavilla.
Käyttölinjan malinoisseilla asiat ovat mielestäni paremmin. Toisin kuin lapinporokoiria, niitä ei onneksi koetetakaan saada joka perheen mukavaksi kotikoiraksi, vaan koirista suuri osa on joko työkäytössä tai harrastuskoirina. Myös terveystarkastustuloksia on saatavilla suuremmasta osasta kantaa kuin lapinporokoirilla.
Näyttelyt ovat mielestäni suurin kirous, mikä koiramaailmaa tällä hetkellä vaivaa... Ihmisten harrastuksena ja kohtaamistapahtumina ne puolustavat paikkaansa, mutta jalostuksellisesti niillä on tehty valtavasti tuhoa suurelle osasta rotuja. Näyttävyys ja liioitellut piirteet tai käyttötarkoituksen kannalta järjettömät yksityiskohdat, kuten korvien muoto, saavat suhteettomasti painoarvoa ja näyttelymenestyksen myötä vaikuttavat jalostusvalintoihin järjettömän paljon.
Jalostustarkastuksia sen sijaan pidän suuremmassa arvossa koiran rakenteen ja ulkonäön dokumentointivälineenä. Ihannemaailmassa tosin työkäyttö riittäisi karsimaan epäkelvot rakenteet pois jalostuksesta...
Ihannelapinporokoirani on tasapainoinen ja järkevä peruskoira, joka nauttii aivojen käyttämisestä ja puuhastelusta, mutta tyytyy vähempäänkin työhön muuttumatta kimpuksi koiraongelmia. Lapinporokoira ei ole loistava, vietikäs harrastuskoira, vaan peruspiski, jonka kanssa VOI harrastaa tokoa, agilityä ja pk-lajeja, kun hyväksyy sen tosiasian, että koirasta tuskin SM-tasolle on, ja että motivaation ylläpitoon saa käyttää reilusti enemmän aikaa kuin itse asioiden opettamiseen.
Ihannemalinoissini taas on vietikäs, väsymätön, kiihkeä työkoira, joka on aina valmiina palvelukseen. Pidän itse sosiaalisista koirista, mutta en näe sosiaalisuutta välttämättömänä ominaisuutena malille mikäli koira on muutoin tervepäinen. Viettien määrään nähden riittävä hermorakenne olisi toki aina mukava ominaisuus koirassa...
Huimalla kahden malinartun kokemuksella sanoisin, että käyttömali on koira, jota en suosittele ensimmäiseksi koiraksi, enkä edes toiseksikaan, mikäli rotua harkitseva ei oikeasti halua tarjota koiralle työtä ja selkeitä sääntöjä arkielämään. Käyttömali ei ole oikotie SM-mitaleille tai automaattisesti huippuluonteinen ja terve kisatykki. Se on vain yksi vaihtoehto muiden palveluskoirarotujen joukossa.
Malinoisia miettivän kannattaa tiedostaa linjajako ja tutustua kumpaankin vaihtoehtoon mahdollisimman perusteellisesti. Näyttelylinjan malinois on käsittääkseni varsin samanlainen kuin muutkin ei-käyttölinjaiset belgimuunnokset. Näyttelyistä kiinnostuneiden ei luonnollisesti kannata käyttölinjan koiraa ottaa... Linjajako on mielestäni belgeillä vahvuus: kummallekin koiratyypille on kysyntää ja omat markkinansa. Itse olen valintani tehnyt.