Varjo
Varjo on ensimmäinen rotukoirani. Etsin lähinnä Topille vastapainoksi mahdollisimman järkevää ja tervettä, harrastuksiin sopivaa koiraa, ja päädyin lapinporokoiraan. Sain paperilla sairaan (silmät!), mutta käytännössä hyvin terveenä pysyneen, keskimääräistä ihmistä ovelamman pystykorvan, jonka käsitys palveluskoirasta on "koira, jota ihmiset palvelevat." ;-)
Harrastuskoirana Varjo on melko erilainen kuin aikaisemmat - ja Varjon jälkeen tulleet - koirani. Se oppii kaiken nopeasti ja nauttii uuden opettelusta, mutta jo opitun kertaaminen ja etenkin kokeissa ilman välitöntä palkkaa toistaminen osoittautuivat ongelmakohdiksi. Ympäristöä kohtaan Varjo ei ole liian pehmeä, mutta ns. ohjaajaherkkyys vaikeuttaa sen kanssa harrastamista. Toisaalta taas sama ominaisuus tekee Varjosta arkielämässä suhteellisen helpon tapauksen.
Tärkeitä asioita elämässä Varjolle ovat myyrästys, vedessä pulikointi, RUOKA ja ihmis- ja koirakavereiden tapaaminen. Erityisen omistajalleen uskollinen se ei ole, vaan on kuin kotonaan hoitopaikoissakin. Varjo on elänyt lähes koko ikänsä kerrostaloissa - ongelmitta, mutta ympäristöstä suuremmin nauttimatta. Oma piha siintänee pikkupystykorvan haaveunissa harva se päinä.
Kaiken kaikkiaan Varjo on hellyttävä kaveri, jossa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla pystykorvamainen itsenäisyys ja paimenkoiramainen nöyryys. Toisinaan se seuraa kuin varjo joka paikkaan, toisinaan taas viihtyy pitkiäkin aikoja omissa oloissaan keksien itselleen puuhaa. Se on hiljainen koira, mutta Hyvin Rakkaita Ystäviä (ihmisiä tai koiria) tavatessaan riemu pitää kiljua koko maailman tietoisuuteen. Koulutuspuolella se on epäilemättä onnistunut paremmin kuin minä, niin monta kertaa huomaan tekeväni vahingossa juuri niin kuin se haluaa...
Varjosta ei tullut maailman parasta tokokoiraa, menestyvää agilitaajaa, eikä loistavaa jalostuskoiraa. Harrastuskoiraksi se on vaikea motivoida, mutta pelkäksi kotikoiraksi se taas olisi turhan aktiivinen. Mutta kukapa sitä omaa Varjoaan haluaisi vaihtaa :-)